31. heinäkuuta 2017

Seikkailupuisto Korkee - Paloheinän uudet radat

Seikkailupuistoille näyttää olevan kysyntää. Espoon Leppävaarasta löytyy Huippu, Helsingin Talista Zippy ja Korkeasaaren vierestä Mustikkamaalta Korkee. Kuljin keväällä Paloheinän ohi ja huomasin nyt sinnekin nousevan uusi seikkailupuisto. Seikkailupuisto Korkee oli laajentamassa toimintaansa ja rakennusvirasto on vuokrannut hiihtoväylien ulkopuolelle jäävän 1,4 hehtaarin alueen 5 vuodeksi. Paikkahan on erittäin kaunis ja ympärillä on paljon luontoa. Aluetta ei rajata, joten kulkuväylät ja metsä-alue ovat edelleen kaikkien vapaassa käytössä. Paloheinän ulkoilumaja palveluineen ja läheinen golf-kenttä takaa sen, että siellä käy myös paljon ihmisiä. Looginen paikka siis uudelle seikkailupuistolle, kun ihan läheltä ei löydy edes vastaavaa. Olen blogissani arvostellut pääkaupungin kaikki seikkailupuistot, joten pitihän tämäkin mennä kesälomalla testaamaan. Miten paikka erottuu muista vastaavista ja onko sillä tarjota mitään haasteita tällaiselle liikuntaa monipuolisesti harrastavalle nuorelle miehelle? Tätä arvostelua lukiessa kannattaa muistaa, että harrastan muun muassa boulderointia ja tasapainoilu 30 metrisellä slacklinellä onnistuu hyvin. Kuulun siis pienen pieneen vähemmistöön kävijöiden taitotasoa mitattaessa. Suomeksi sanoen olen siis liian kokenut kävijä :)

Seikkailupuisto Korkee, Paloheinän maja toimii varusteiden tukikohtana ja vuokrapaikkana.

Jos olet käynyt edes muutamassa seikkailupuistossa, niin alat huomata, että kaikki seikkailupuistot ovat lähes samanlaisia. Korkealle puiden väliin on laitettu köysien varaan erilaisia haasteita, joista pitää kulkea. On vaijeriliukua, tasapainottelua, kiipeämistä, roikkumista jne. Joku voisi ilkeästi sanoa, että kun on nähnyt yhden, on nähnyt ne kaikki. Periaatteessa ihan totta. Toisaalta samaa voisi silloin sanoa ihmisistäkin. Kaikilla on kaksi kättä, jalat ja pää. Ihmisissä on kuitenkin eroa, kuten on seikkailupuistoissakin. Konsepti on sama, mutta vivahteissa on eroa. Luonto, maasto ja puusto muokkaa jokaisesta puistosta erilaisen ja radat rakennetaan tämän mukaan. Se mikä tekee Paloheinän seikkailupuistosta erilaisen ja kokemisen arvoisen, on sen tarjoamat hypyt. Kolme jännitystä (ja oikeasti pelkoa) aiheuttavaa hyppyä niin sanotusti tyhjyyteen on varmasti parinkympin väärti.


Paloheinän Korkee. Yleiskuva radoista. Edessä oikealla opetuspaikka, jossa tutustutaan varusteisiin.

Paloheinän Korkee muistuttaa luonnollisesti paljon saman yrityksen seikkailupuistoa Mustikkamaalla. Ratojen suunnittelu on samantapaista, varmistuslaitteina käytetään Edelridin Smart Belay-turvajärjestelmää. Turvavaruste on vähän kuin kaksi liukurullilla varustettua, rataa kiertävään kaapeliin lukittuvaa henkaria, jotka on yhdistetty vaijerilla toisiinsa. Kun yhden älysulkurenkaan aukaisee, niin toista ei saa enää millään auki, kuin vasta radan lopussa. Tämän varmistuslaitten ansiosta hitaampia seikkailijoita on periaatteessa mahdollista ohittaa. Turvajärjestelmästä johtuen myös valjaat ovat samanlaiset, koska maassa sulkurenkaita kuljetetaan rinnalla kiipeilyvaljaiden koteloissa. Jostain syystä kaikissa valjaissa (ainakaan omassani) ei kuitenkaan näitä koteloita ollut (syytä en tiedä). Kyllä niitä varmistuslaitteita olallakin kuljettaa ihan vaivattomasti, mutta jos turvallisuus ja mukavuus halutaan maksimoida, niin tämä vähän ihmetytti.

Yleiskuvaa Paloheinän Korkeen radoista. Paljon on lapsia liikkeellä.

Seikkailuun ei tarvitse varata aikaa, vaan voi vain saapua paikalle. Hintana aikuiset ja yli 130 cm (latvarata) kustantaa 24 euroa ja junioreille (pituus 110-130 cm) latvaradoilla seikkailu maksaa 18 euroa. Opiskelijoille seikkailu on vähän halvempi, eli 22 euroa. Maksutapoina on kaikki mahdollinen käteisestä ja Visa Electronista Smartumin liikuntaseteleihin ja E-passiin. Omat arvotavarat voi jättää kassalle pieneen koriin säilytykseen tai sitten viedä lukittavaan lokeroon viereiseen Paloheinän majaan. Maksun hoiduttua käteen saadaan ranneke, jolla varusteet saa haettua viereiseltä pisteeltä. Jos seikkaillessa nälkä pääsee yllättämään, niin samassa rakennuksessa olevasta Paloheinän majasta saa ostettua pientä purtavaa, tai syödä vaikka omia eväitään viereisillä pöydillä ulkoilmassa. Erittäin hyvin hoidettu siis tältä osin.

Paloheinästä löytyy 9 eritasoista rataa (nettisivut väittävät toista, koska teksti ja kuvaukset ovat kopioitu suoraan Mustikkamaalta). Yhteensä 80 tehtävää ja pisin vaijeriliuku (ZIP line) on 70 m (jossain Hesarin jutussa taas lukee 100 m). Tehtävämäärä voi olla oikea, mutta uskoisin vaijeriliu'un olevan jopa lyhyempi (teksti ehkä kopioitu taas Mustikkamaan infosta). Ainakin Mustikkamaalla se tuntui pidemmältä, kuin Paloheinässä. Mitään merkitystähän tällä ei loppujen lopuksi ole. Radat sopivat kaikentasoisille seikkailijoille, kunhan pituutta on tarpeeksi. Radat on värikooditettu haastavuuden mukaan, kuten yleensä on tapana. Radoista 3 ovat kuvauksen mukaan helppoja perusratoja, jotka soveltuvat aloitteleville seikkailijoille. Seuraavat 4 rataosuutta ovat hieman vaativampia. Yksi rataosuus on jopa pyhitetty monelle lyhyelle vaijeriliu'ulle, mikä tuntui mielestäni tyhmältä ja jopa tylsältä. Jotkut tuntuivat tosin tykkäävän. Viimeisimmät radat haastavat kuvauksen mukaan jo fyysistä kuntoa sekä henkistä kanttia ja näille radoille mennäänkin tosimielellä.

Paloheinän Korkee. Haastavampaa rataa. Hyppy kopterista. Enää puuttuu tunnelmallinen musiikki.

Jos itse luonnehtisin ratoja, niin sanoisin ekan viiden toimivan hyvin lämmittelynä = lällyjä. Itselleni ei mitään haastetta, mutta tätä en kyllä odottanutkaan. Tekniikan puolesta yksikään ei ollut niin haastava, kuin Zippyn vaikein. Mustikkamaalla vaikein rata vaati todella fyysistä kuntoa ja etenkin käsivoimia. Sellaista ei myöskään Paloheinällä näkynyt. Paloheinän fyysisin ja vaikein kohta oli kiivetä noin 5 metristä köyttä ja jos ei sen jälkeen huilannut, niin viimeistään vaakasuuntaisilla puolapuilla käsin eteneminen sai ne kyllä koville. Itsensä haastaminen fyysisesti jäi kuitenkin kokematta, mistä miinus. Se mikä voimailussa menetettiin, saatiin kuitenkin mentaalisesti takaisin ja korkojen kera.

Henkistä kanttia ja rohkeutta koeteltiin nimittäin sitäkin enemmän. Pakko sanoa suoraan, että itselläni on "viha-rakkaus-suhde" kaikenlaisiin hyppyihin korkealta. Miten vihaankaan sitä, kun jostain korkealta pitää hypätä alas ja vatsassa tuntuu. Se odottaminen, kun ei oikein uskaltaisi hypätä, mutta kun on pakko... ja se fiilis jälkikäteen, kun kaikki on ohi ja mitään pelättävää ei ollutkaan. Tuntuu mahtavalta, mutta samalla ajattelee, että ei helvetti enää koskaan. Ja silti pitää päästä kohta taas kokeilemaan. Paloheinässä tällaisia hyppyjä on peräti kolme! Helpoin (tässäkin saa jo kerätä rohkeutta) on mielestäni hyppy lasikuituisesta helikopterista. Tähän voisi jopa liittää parannusehdotuksen, jolla saisi fiiliksen aivan kattoon. Helikopteriin nappi, jota painamalla lähtisi SWAT-erikoisjoukkouhin liittyvä lyhyt musiikki soimaan. Sähkö vaikka aurinkopaneelista. Kun musiikki loppuu, pitää hypätä. Ei hitto mikä silloin fiilis olisikaan. Ei vastaavaa löytyisi muista puistoista.

Paloheinän Korkee seikkailupuisto. Hyppy verkkoon. Tässä voi jo jännäkakka mennä housuun :) Yksi suosikeistani.

Toinen vähän enemmän rohkeutta vaativa oli sitten hyppy verkkoon. Jos on käynyt Huipun Tarzan hypyssä, niin tuo on aika samanlainen. Vatsanpohjassa ei kuitenkaan tunnu, kuten Huipussa. Se ei tietenkään tee siitä yhtään vähäpätöisempää. Joka kerta hyppy kuumottaa yhtä paljon, vaikka se ei oikeastaan vatsassa edes tunnu. En ketään halua pelotella, mutta tässä verkkohypyssä veljeni huomasi, että kynnen alta alkoi valua vähän verta. Jotenkin mystisesti sormi oli jäänyt johonkin puristukseen. Henkilökunnalta sai kuitenkin laastarin ja kaikki oli sen jälkeen ihan hyvin. Suosittelen siis pitkäsormisia hanskoja, eikä pitkähihainenkaan paita ole aina liioiteltua, koska itse löysin kyynärvarresta kotiin palattuani kunnon naarmun.

Pahin/paras oli tietenkin 15 metrinen basehyppy! Korkealle kuusen kiipeäminen ei ollut mikään ongelma, mutta kun istut tasanteella ja alla on 15 metrin pudotus, niin pelko on kyllä ihan järkevä tunne siinä vaiheessa. Ehkä helpommalla pääsee, kun ei katso alas. Tästä syystä Mustikkamaan vastaava oli ehkä jopa helpompi, koska siitä "putoaa" viimeistään silloin, kun käsivoimat ehtyvät. Tässä pitää tehdä tietoinen päätös hyppäämiseen. En tiedä montako minuuttia tasanteella istuin, mutta tulihan siinä muutaman kerran nieleksittyä suun kuivuessa ja mietittyä, että miksi hitossa tähän taas suosiolla tulinkaan :) Jonkun mielestä tietysti tuo 15 metrinen basehyppykin on lälly. Vertailun vuoksi pitää kuitenkin sanoa, että veljeni ei moista suostunut hyppäämään. Jos rehellisiä ollaan, niin seuraavan kerran itselleni pitäisi maksaa, jotta sen suorittaisin... :D

Paloheinän Korkee, haastavimmat radat. Kaukana keskellä pahin hyppy alas korkealta 15 m tasanteelta.


Mitä Paloheinän seikkailupuistosta jäi sitten itselleni käteen? Hypyt, hypyt ja hypyt. Tänne kannattaa tulla pelkästään jo testaamaan rohkeutensa niiden kanssa. Mitä muuta? Paljon oli ainakin lapsia, jotka hidastivat etenemistä radoilla. Ehkä oli vain huono ajoitus, tai sitten paikassa käy enemmän lapsiperheitä? Tai sitten syynä se, että alle 130 cm lapsi kiipeää vielä latvuksissa lastenlipulla, kun Mustikkamaalla samasta veloitettaisiin jo aikuisen hinta. Helikopterin hyppypaikassa olisi vielä potentiaalia viritellä siitä kunnon hittituote. Samoin mietittiin veljen kanssa, että miksi ihmeessä viereistä Paloheinän huippua tai edes sen rinnettä ei ole hyödynnetty vaikkapa Suomen pisimmän ja nopeimman vaijeriliu'un tekemiseen? Mikä potentiaali siinä onkaan jäänyt käyttämättä.

Jotta pääkaupunkiseudun seikkailupuistojen vahvuuksista ja erilaisuuksista olisi helpompi valita se oma suosikkinsa, niin tässäpä niistä lyhyt kooste: Pääkaupunkiseudun seikkailupuistot vertailussa: Huippu, Zippy ja Korkee. Artikkelin ansiosta on sitten helpompi valita se, josta ajattelee saavansa rahoilleen ja mieltymyksilleen parhaan vastineen.  Jos pähkäilet vielä, mihin seikkailupuistoon kannattaa lähteä, niin suosittelen lukaisemaan artikkelin.


2 kommenttia:

  1. Kävin kanssa jokunen viikko testaamassa Paloheinän Korkeen, terveisin aiemmissa postauksissa Paloheinästä puhunut boulderoija/kiipeilijä :) Hypyt olivat kyllä aika hurjia ja hauskaa oli kaveriporukalla - yksi mukana ollut ei meinannut uskaltaa hypätä ollenkaan viimeisestä esteestä ja piti kiivetä takaisin ylös "hellästi pakottamaan" alas. Täytyy myöntää, että kuumotti itseäkin aika lailla siinä reunalla, mutta pääsin alas nopeasti niin, että katsoin ylös ja ajattelin että samanlainen Toppas-laitehan tässäkin vain on kuin esim. Tapanilan/Salmisaaren Kiipeilykeskuksen itsevarmistavilla seinillä. Eniten toppasta katsellesta kuitenkin jännitti sen kireysaste, että onko laitettu menemään tosi lujaa vai tosi hitaasti, se jännitti kaikista eniten. Taisin sulkea matkalla silmätkin ja tussahtaa takapuoli edellä hakkeeseen. Uskoisin, että esim. lead-kiipeilijöillä ei olisi mitään ongelmaa tällä esteellä. Voin suositella seikkailupuistoja kaikille, hauskaa on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kokemuksista, hyvin kiteytetty. Kavereiden kanssahan nämä puistot (kuten muutkin kokemukset elämässä ylipäänsä) on tarkoitus kokea. Yksin noita olisi vähän tylsä tahkota. Lead-kiipeilijöillä ja benji-hyppääjillä tuskin olisi ongelmaa noissa hypyissä ja Matti Nykänen varmaan tekisi vielä telemark-alastulon. Me muut sitten hypätään silmät kiinni ja mätkähdetään pyllylleen hakkeeseen :)

      Tutustuin pintapuolisesti blogiisi ja tykästyin tuohon energiajuomien ja kahvien rajoittamis/säästämis-juttuun. Oli sen verran konkreettinen, että tulen jossain vaiheessa varmaan lainaamaan osaa siitä, tai ainakin perusideaa yhteen laajempaan artikkelikokonaisuuteen, joka on mietintämyssyn alla...

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...