16. tammikuuta 2017

Laturaivosta pyöräraivoon - Miten itse käyttäydyt liikenteessä?

Liikunnasta pitäisi tulla hyvä olo ja sen pitäisi vähentää stressiä ja agressioita. Klikkiotsikoilla lukijoita kalastelevat iltapäivälehdet ovat taas väläytelleet otsikoita, jossa kerrotaan laturaivosta. Laturaivoa nostattavat esimerkiksi koiranulkoiluttajat, kävelijät, luisteluhiihtäjät ja pyöräilijät, jotka turmelevat huolletut ladut. Laturaivoa aiheuttaa kuulemma myös liian hitaasti hiihtävät ihmiset ja lapset. Näiden sensaatiohakuisten "laatulehtien" mukaan laturaivon takia ihmisiä on jopa lyöty sauvalla. Tällainen toiminta ei tietenkään ole koskaan hyväksyttävää. Meitä ihmisiä on kaikenlaisia ja mukaan mahtuu luonnollisesti aina muutama typerys, joka käyttäytyy aggressiivisesti.

En osaa sanoa, miksi joku alkaa käyttäytyä aggressiivisesti, mutta laturaivon takana olevia syitä voin kuitenkin yrittää ymmärtää. Aika usein tuijotamme vain omaa napaamme ja elämme omassa kuplassamme. Toisen näkökulma asiaan saattaa puuttua jopa kokonaan. Emme huomioi tarpeeksi muita ja tiedosta syitä sille, miksi muut toimivat kuin toimivat. Homma avautuu paremmin ehkä oikeasta elämästä poimittujen esimerkkien kautta. Joskus aikoinaan hiihdin suhteellisen paljon. En ollut mikään kilpahiihtäjä, mutta ladulla kyllä aika moni muu jäi taakseni. Hitaammat ladulla nysvääjät välillä kyllä kummastuttivat. Käytännön tasolla ymmärrän siis hyvin, että voi turhauttaa, kun kovavauhtisen pitkän laskun puolivälissä eteen tuleekin tällainen henkilö, jonka takia pitää hyvää vauhtia jarruttaa. Tai ylämäessä joutuu pysähtymään hyvästä luisteluhiihtorytmistään, kun edessä joku taapero ei osaa saksia mäkeä ylös ja on siinä rähmällään. Voihan tilanne hyvinkin vituttaa, paljon riippuu omasta asenteesta.

Läskipyörillä hiihtoväylälle ilman vastarintaa. Kuva: Pertti Louhelainen.


Toisaalta jokainen meistä on ollut joskus lapsi ja aloittanut hiihdon opettelun nollasta. Todennäköisesti jokainen on ollut ylämäessä sukset ristissä ja maassa rähmällään. Joki ylitetään kivi kerrallaan ja laskutekniikkaa opetellaan vain laskemaan alamäkiä. Joku oppii sen nopeammin, joku hitaammin, joku ei ehkä koskaan. Perspektiiviä siis sen suhteen, että jokainen todennäköisesti liikkuu taitotasonsa mukaan. Tuskin kukaan tahallaan hidastelee. Sitten on tietysti asia erikseen, jos vanhemmat ottavat hiihtoa opettelevan lapsen tietoisesti ladulle, jonka profiili on täynnä sellaisia nousuja ja laskuja, jotka kokeneempaakin hiihtäjää hirvittäisivät. Se ei todellakaan ole paikka opetella hiihtämistä. Toisaalta tähänkin voi hyvin olla syynä se, että lapsen taitotaso on vain arvioitu väärin, tai hiihtoladun profiilin vaikeudesta ei ole mitään tietoa. Sitähän ei missään oikeasti kerrota, kuten lasketteluristeissä. Jyrkkien ylä- ja alamäkien vaikeusaste jää siis arvailun asteelle ja siten melkein ainoa mahdollisuus onkin vain kokeilla. Jos latu onkin liian vaikea lapselle, niin seuraavalla kerralla ei tietenkään toimita samalla tavalla. Mutta jo tämä yksi kerta riittää siihen, että laturaivohan siitä jollekin syntyy, kun ei riitä ymmärrystä toisen näkökulman puuttuessa.

Entäpä ne idiootit, jotka rikkovat ladut luisteluhiihdolla, kävelemällä tai pyörällä? Ymmärrän hyvin molempien leirien näkökulman asiaan, koska olen sekä hiihtäjä, että joskus ladun rikkoja. Kun halusin mennä hiihtämään esimerkiksi Oittaan tai Paloheinän erinomaisille laduille, niin sinnehän ei päässyt kuin huonompaa välilatua pitkin. Tämä välilatu oli sellainen, että latujen keskellä oli vain pieni kaistale, joka ei kapeutensa puolesta oikein soveltunut luisteluhiihtoon. Omistin kuitenkin vain erinomaiset luistelusukset. Niillä ei oikein perinteistä pystynyt hiihtämään, vaan etenemistyyli oli sellainen, jossa toinen suksi oli ladulla ja vain toisella suksella potkittiin. Etenkin ylämäissä perinteisen latuun tuli tietenkin jälkiä. Ei se tietenkään sellaisesta nyt pahasti rikki mene, mutta pidemmän päälle tehtynä varmasti harmittaa jotain kokemattomampaa laskijaa ja ladun käyttäjää, joka tarvitsee erittäin hyväkuntoista latua. Mutta minkäs teet, jos kaikkia hiihtäjäryhmiä ei ole väliladulla kunnolla huomioitu? Jättäisinkö kokonaan menemättä? No en todellakaan.

Olen myös joskus harvoin se idiootti, joka pyöräilee ladulla. Mikä on puolustukseni? En halua ajaa loskaisia kävelyteiden varsia, vaan puhtaan ja hiljaisen metsän keskellä polkuja pitkin. Latuja on kuitenkin metsät täynnä. Yritäpä siinä sitten ajella metsäpolkuja, kun eteen tulee aina väistämättä latu tai kaksi. Yritän kaikin tavoin olla ajamatta laduilla, mutta aina se ei vain ole mahdollista. Joskus polulta toiselle on pakko siirtyä pieni pätkä latua pitkin. Kun näin toimin, ajan luonnollisesti ladun keskikohdassa, jossa latu ei mene rikki. Fatbikellä ajaessa jälkeä ei edes oikeasti huomaa, toisin kuin kävellessä, saati nyt sitten hevosella kulkiessa. Tätä ei ehkä moni tajua, koska ei ole koskaan fatbikeä edes nähnyt saati kokeillut. Ymmärrän hyvin myös koiranulkoiluttajia. Eihän talvella voisi muuten oikein kunnolla liikkuakaan, jos senttikin latua on pyhää vain hiihtäjille. Ja mikä enää luetaan laduksi ja hiihtoreitiksi? Pitääkö odottaa kesäkuuhun asti, jotta viimeisetkin lumet ovat sulaneet, jotta uskaltaisi pururataa lähteä pyörilemään? Joskus on tullut jäistä latupohjaa ajettua, kun hiekka jo osittain paistaa läpi ja ladusta ei ole tietoakaan. Silti on vielä hiihtäjä tullut vastaan.

Tästä päästäänkin sitten aasinsillan kautta pyöräraivoon. Miksi pyöräilijä ohittaa kävelijän niin läheltä, tai ei soita kelloa? Raivostuttavaa? Perimmäinen syy tähän kaikkeen on suomen laki ja liikennesuunnittelu, joka ei yksiselitteisesti vaadi, että kävelijä kävelisi esimerkiksi tien oikeassa reunassa. Tästä syystä kevyenliikenteenväylillä kävellään missä ja miten sattuu. Väylä ei kuitenkaan ole leikkikenttä, joten jos et "perseile" autotiellä, niin et tee sitä kevyenliikenteenväylälläkään. Lapsien kohdalla ymmärrän, että joskus huomio ei kiinnity olennaiseen, mutta en aikuisten ja täysijärkisten osalta. Miten on perusteltavissa, että koiranulkoiluttaja kävelee tien oikeassa reunassa ja koira aivan vasemmassa? Väliin on pingotettu talutusnuora, jota ei pimeässä edes huomaa. Mitä koiran omistaja tässä vaiheessa miettii, huomioiko muita tienkäyttäjiä, vai katseleeko vain omaa napaansa? En ehkä ymmärrä asiaa, koska en koiraa omista ja näkökulma asiasta puuttuu. Jos kuitenkin omistaa koiran, niin se pitäisi kouluttaa kävelemään tien reunassa. Ei niin, että ensimmäinen kiinnostavan hajun kohdatessa se singahtaa salamana tien toiselle puolelle. Ymmärtäisin asian, jos tilanne olisi poikkeustapaus. Näitä sattuu kuitenkin niin usein, että kyseessä ei voi joka kerta olla koulutettava koirakaan. Pakko olla koiranomistajan välinpitämättömyyttä ja ajattelemattomuutta, jota lyhyesti myös tyhmyydeksi joku voisi nimittää.

Koska pyöräilen paljon, niin pyöräilijän näkökulma on siirtynyt myös käytännön toiminnaksi kävellessäni. Pyrin aina kävelemään tien reunassa. Jos vaihdan puolta, niin katson aina ennen taakseni. Mikä hommassa voi olla niin vaikeaa? Niin usein eteen tulee pyöräillessäni tilanteita, jossa risteyksien kohdalla kävelijä äkisti vain muuttaa suuntaansa. Usein tulee mieleen, että sekunti tai kaksi kun olisin ollut aikaisemmin liikenteessä, niin päälle olisin ajanut. Ei mitään mahdollisuutta reagointiin. Sama bussipysäkkien kohdalla. Linja-autosta paukataan ulos katsomatta sivuille. Erilaiset tilanteet pyöräilyssä siis opettavat, miten ei tulisi käyttäytyä kävellessä. Tällainen "paikkojen vaihto" pitäisi olla pakollinen kokeilu kaikille.

Periaatteessa olen sitä mieltä, että soittokelloa pitäisi aina käyttää, mutta... Työmatkoja pyöräillessä näkee poikkeuksetta niitä, jotka kävelevät 3 metriä leveän tien keskellä vierekkäin. Soitan kilikelloa ja vasemmalla olija väistää oikealle ja oikealla kävellyt vasemmalle. Kumpikaan ei tiedä mihin väistää ja osin jo huvittava tilanne päätyy siihen, että ohitan parin penkan kautta. Joskus kilikellon ääni tulkitaan vittuiluksi, mitä en voi käsittää? Äänihän tarkoittaa, että varaudu, takaa tullaan kohta ohi. Valitettavasti tämä on johtanut ajattelutapaan, että pidän lähes poikekuksetta kaikkia muita tiellä liikkujia idiootteina. Sitä ei pidä kuitenkaan ottaa ylimielisyytenä. Voi kuulostaa rankalta, mutta tällä tarkoitan sitä, että yritän varautua kaikkeen vähänkin todennäköiseen ja vaaralliseen toimintaan. On toiminut hyvin. Kesällä teillä on kuitenkin niin montaa eri tallaajaa ja liikkujaa, että jos aina kilikelloa soittelisi, niin mitään muuta ei sitten kerkiäisi tekemäänkään. Oletuksenahan kaikkien pitäisi huomioida muu liikenne, eikö? Niin simppeli asia kuin kilikello on myös uskomattoman huonosti suunniteltu. Hanskat kädessä siitä ei aina saa ääntä. Kun ohjaustanko on jo täynnä jarru- ja vaihdekahvoja, valoja ja mittareita, niin tilaa on aika vähän. Valitettavasti kilikello on usein suunniteltu myös vain yhteen tankokokoon mahtuvaksi. Maantiepyörään semmoinen on jo hankala kiinnittää. Jos ihmettelet, miksi pyöräilijä ei soittanut kilikelloa, niin siihenkin on lukemattomia syitä. Myös täysiä kusipäää-pyöräilijöitä on tullut vastaan...

Toisen käyttäytymistä ja syitä sille on erittäin vaikea ymmärtää, ellei ole itse tehnyt ja kokenut samaa. Ollut niin sanotusti toisen housuissa. Aika usein nämä latu ja pyöräilyasioista raivoajat ovat henkilöitä, joilla ei ole mitään kokemusta toisesta näkökulmasta. Jos olet ollut liikenteessä molempina osapuolina, näkemyksesi ovat yleensä ymmärtäväisempiä ja enemmän neutraaleja. Hyvin usein toiminnalle on looginen selitys. Looginen selitys sinusta tyhmään toimintatapaan voi hyvinkin olla, että et ole vain ajatellut toista osapuolta ja näytät ja toimit oikeasti tämän silmissä kuin idiootti. Seuraavan kerran kannattaa siis hetki miettiä, miten itse käyttäydyt liikenteessä ja otat toisen huomioon. Aina voi oppia paremmaksi.

8 kommenttia:

  1. Hollannissa asuneena ja paljon matkanneena tuo pyörien varominen on jo minulla vähän niinkuin selkärangassa =)

    VastaaPoista
  2. Koiranulkoiluttajana täytyy myöntää, että aina ei olla tiiviinä pakettina tien oikeassa laidassa. Koska vapaana ulkoiluttaminen ei juurikaan ole mahdollista, annan koirien kulkea välillä pidemmällä hihnalla. Tällöin en kulje kuitenkaan kaikkein suosituimpia pyöräreittejä ja vilkuilen koko ajan ympärilleni. Täytyy myöntää, että suurta ärsytystä herättää pyöräilijät, jotka eivät soita kelloa kun huomaavat pienen lapsen tai koiran kanssa kulkijan, joka ei syystä tai toisesta ole huomannut pyörän tuloa. Itse soitan kelloa aina jo tarpeeksi kaukaa ihan vain varoituksen ja kiitän myös niitä jotka soittavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kiittäminen on kyllä hyvä tapa. Sillä luodaan tavallaan positiivinen assosiaatio kilikellon soittamisen ja kiitoksen välille molemmille osapuolille. Tuollaisesta toiminnasta tulee aina hyvä mieli, kun liikenteessä sellaista kohtaa. Onneksi enenevässä määrin jopa. Tuon kun kaikki oppisivat, niin kilikellon käyttämättä jättäminen olisi lähes mahdotonta.

      Poista
  3. Itse liikun pyörällä kaupungissa sillä oletuksella että mistä tahansa voi tulla joku alle, eli ajan sen verran rauhallisesti jotta pystyn itse reagoimaan aina. Vaikka vika olisi toisen niin pyörän tangon yli lentäminen voi olla se viimeinen lento, varsinkin jos on vauhtia...

    Laduilla liikkuminen taas kuuluu mielestäni kaikille koska on verovaroin kustannettua hoitoa. Käsitän sen niin, että kun latu on tehty yleensä kuntoradalle niin kuntoradan käyttö on kaikkia varten ja latu on vain ns. extra jonka kunta tarjoaa hiihtoharrastajille talviaikaan. Tietysti on hyvä olla kohtelias ja liikkua kävellen aivan tampatun latualueen reunassa, fat bikella, tms ei taida olla merkitystä missä kohdassa ajaa kunhan ei mene perinteisen latua pitkin. Eikä latujen ylittämistä voi välttää, mutta toisaalta ei ne metsän eläimetkään varo latuja riistapolkuja käyttäessään. Joskus aikanaan nähty hirvikin jolkottelemassa latua pitkin, oli vissiin metsässä liian hämärää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuosta syys vältänkin parhaani mukaan kaupungissa (Helsingin keskusta) pyöräilyä. Koska mistä tahansa voi periaatteessa tulla joku päälle, niin pitäisi olla jo "mielenvikaisen" varovainen. Huonon liikennesuunnittelun takia on jopa paikkoja, jossa ei tätä periaatetta noudattaen pystyisi pyöräilemään, kun joutuisi pysähtymään kymmenen metrin välein.

      Tuo verovaroin kustannettu on ehkä vähän huono argumentti. Sillä saisi helposti tekosyyn vaikka ratsastaa perinteisen latua pitkin. Onhan esimerkiksi uimahallit ja kirjastotkin verovaroin kustannettuja, mutta niidenkin käytössä on tietyt säännöt. Laduilla säännöt ovat ehkä vähän kirjoittamattomat. Tätä et tietenkään tarkoittanut, mutta vähän samankaltaista logiikkaa näkee joskus keskustelupalstoilla.

      Peuroja on tullut bongattua silloin tällöin hiihtolatujen varrelta ja enemmän ihan metsäpolkuja pyöräillessä. Peloissaan ja karkuun lähtiessä yksi jopa kerran liukastui talvella niin, että kaatui hetkeksi maahan ja liukui ihan pyöräni eteen. Huhhuh. Tuollaiset hetket muistaa aina. Varmasti näin on myös hirven jolkotellessa ladulla. Mahtavaa!

      Poista
  4. En ymmärrä miksi sinne laduille pitää lähteä haastamaan riitaa, ne ovat siellä vain kovin lyhyen ajan vuodesta.

    t. hiihtäjä - pyöräilijä

    VastaaPoista
  5. "Perimmäinen syy tähän kaikkeen on suomen laki ja liikennesuunnittelu, joka ei yksiselitteisesti vaadi, että kävelijä kävelisi esimerkiksi tien oikeassa reunassa. Tästä syystä kevyenliikenteenväylillä kävellään missä ja miten sattuu."
    Eikös laki velvoita jalankulkijan kulkemaan kevyenliikenteenväylällä jompaa kumpaa reunaa ja pyöräilijän aina oikeaa reunaa. Pyöräilijän kuuluu ohittaa edelläkulkeva pyöräilijä vasemmalta puolelta. Tuosta pyöräilijän näkökulmasta nähdystä liikennesuunnittelun huonosta suunnittelusta ja usein luonnollisen jatkumon puutteesta olen samaa mieltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä velvoittaa. Sitten on tietenkin määrittelykysymys, mikä on reuna? Lähellä pientaretta, vai riittääkö, kunhan ei vain kävele ihan keskellä tietä? Jos leveälläkin tiellä toinen kävelee "lähes" oikeaa reunaa ja toinen "lähes" vasenta reunaa rinnakkain ja samaan suuntaan, niin tiehän on jo tukossa.

      Välillä oikeasti kummastuttaa, miten vaikeaa voi olla kunnon tieliikennelain tekeminen. Esimerkiksi Tekniikan Maailma tuo jatkuvasti esille tällaisia tyhmiä ja vaarallisia laintulkintakohtia, ristiriitoja ja puutteita. Miksi päättäjät ja lainsäätäjät eivät voi kuunnella viisaampiaan? Jos jokin kohta on rikki, se pitäisi korjata. Ostaisivat vaikka TM:stä konsultointiapua...

      Poista