18. joulukuuta 2015

Puhevalta käyttöön - Oikeat treeniliikkeet puhumiseen ja kirjoittamiseen

Törmäsin vähän aikaa sitten yhdessä suosikkiblogissani (Jari Parantaisen Pölli tästä-blogi) kirja-arvosteluun Juhana Torkin kirjasta: Puhevalta käyttöön! - Näin valmistelet elämäsi parhaan puheen. En ole juurikaan puheita pitänyt, eikä oman työni parissa sitä taitoa edes tarvita. Jos itse tuotteistamisen guru kuitenkin kehuu kirjaa ja samalla jopa oppii siitä itsekin jotakin uutta ja tärkeää, niin pakkohan tällaisen tavallisen tallaajankin on kirjaan tutustua. Ja mikäs sen parempi hetki, kuin reilu viikko sitkeän flunssan parissa sohvalla pötköttäen.

Puhekouluttaja Juhana Torkin kirja on siitä erikoinen, että se pistää oikeasti ajattelemaan. Jopa kirjan tyyli ja rakenne on muista tietokirjoista poikkeava. Kirja on kirjoitettu insinöörin ja puhekouluttajan väliseksi vuoropuheluksi. Ratkaisu on mielenkiintoinen ja "uusi", vaikka se perustuukin jo antiikin ajan Platonin oppeihin. Tästä dialogista välittyy paremmin aito vuorovaikutus, vaikka ajoittain se tuntuu turhankin hitaalta. Vähän kuten Kaurismäen elokuvat. Kärsivällisyys kuitenkin palkitaan ja oppiminen on jotenkin kokonaisvaltaisempaa ja uudet ajatukset juurtuvat paremmin mieleen juuri dialogin avulla. Sanat ovat yhtä kuin niiden vaikutus ja puhuja johdattelee sanoillaan edessään olevaa ihmismieltä. Dialogi on vähän kuin hyvä tennispeli. Vuoro vaihtuu puolelta toiselle. Siinä ei kuitenkaan ole kyse voittamisesta, vaan mielihyvästä, joka tulee kun asiat loksahtavat kohdalleen. Näin juuri tämän kirjan kohdalla on.

Tämä kirja pistää sinut ajattelemaan. Kuvan lähde: Pölli tästä-blogi.

Kirjassa puhekouluttaja neuvoo kiireistä insinööriä, jonka tavoitteena on valmistella puhe teknisestä ohjelmistotuotteesta, joka palvelisi kirurgeja. Kirjan on tarkoitus antaa käytännöllinen malli puheen valmistelun avuksi. Tähän on ratkaisuna yhdeksän treeniliikettä, joilla alitajunta viritetään puhumisen tueksi. Kaikki tämä tapahtuu siis kahden henkilön välisenä keskusteluna, joka käydään hiihtoladun varrella olevassa laavussa jossakin Pohjois-Suomen tuntureilla. Voiko enää yksinkertaisempaa rakennetta olla. Vain noin 200 sivuisen teoksen lukee helposti yhdessä päivässä. Tai oikeastaan kahdessa, koska ensimmäisen lukukokemuksen jälkeen sen haluaa lukea heti uudestaan.

Kirjan selkärankana toimii siis yhdeksän kysymyksen sarja, jotka puhuja kysyy itseltään ja joilla mieli treenataan. Näiden kysymysten vastauksilla puhekouluttaja väittää esityksestä tulevan vaikuttava. Kysymykset ovat erittäin osuvia, eikä niitä olisi millään itse keksinyt. Kun vastaukset ensi kerran kuulee, syntyy päässä hetkellinen tyhjyys... siis oikeastiko näin? Aivosolut alkavat rutista, kun ne etsivät uusia rattaita ja mieli pureskella juuri kuultua asiaa. Esimerkit, tarinat ja perustelut ovat kuitenkin niin vakuuttavia ja intuitiivisia, että pakkohan ne on uskoa. Vaikka kirjan selkärankana toimivat yhdeksän kysymystä on tarkoitettu puheen valmistelemiseen, niin yllätys oli suuri, kun huomasin niiden sopivan täydellisesti myös blogikirjoitteluun. Kirjan ajatus voisi siis myös olla: Näin valmistelet elämäsi parhaan blogipostauksen. Juuri näinhän olen pyrkinyt osittain tietoisesti ja osittain tiedostamatta ajattelemaan myös omia kirjoituksiani julkaistaessa. Kappas vain, aika jännä juttu.

Todennäköisesti pilaan lukunautinnon, jos nyt tässä paljastaisin kysymykset etukäteen. Yhdeksään treeniliikettä ei toisaalta edes aukea, jos ei niitä kunnolla pohjusta ja selitä. Siksi en niitä tässä suoraan kerrokaan. Lue siis kirja ja vaikutu. Listaan kuitenkin alle joitain kirjan itsessäni herättämiä mietteitä ja ajatuksia, joista jotkin "treeniliikkeet" voi ehkäpä epäsuorasti päätellä. Seuraavan kerran kun siis valmistelet esimerkiksi uutta artikkelia blogiisi, niin suosittelen pohtimaan seuraavia kirjan herättämiä ajatuksia ja viisauksia. Jos ne eivät täyty, niin kannattaako blogipostausta yleensäkään julkaista.

Puhu toisille niin kuin tahtoisit itsellesi puhuttavan. Älä aliarvioi alitajunnan voimaa. Tärkeimmät viestit siirtyvät rivien välissä ja näkyvät asenteessa. Järki on olemassa sitä varten, että sillä perustellaan tunteella tehdyt ratkaisut. Todellinen vaikuttaminen tapahtuu pinnan alla, syvällä ihmisen sisimmässä, hänen tunteissaan. Ymmärrä lukijoiden muutosvastarinta ja pelko. Kirjoita innostavasti, äläkä pelkää rikkoa normeja. Uskalla nostaa kissa pöydälle, äläkä pelkää virheitä. Rehellisyys maan perii. Kirjoita kokemuksesta ja asioista, joihin itse uskot. Ole kutsumuksellesi uskollinen. Tee lukijoistasi parempia ihmisiä halulla auttaa ja ratkaista heidän ongelmansa. Tekstin tulisi lisätä kuulijoiden onnea. Hyvä teksti voi muuttaa lukijan koko elämän. Juuri tähän pitäisi pyrkiä. Jos haluat oikeasti vaikuttaa, huolehdi, että viesti menee perille. Käytä esimerkkien ja tarinoiden voimaa, väännä vaikka rautalangasta. Jos et osaa kertoa asiaa isoäidillesi, et ole vielä ymmärtänyt sitä perusteellisesti itsekään. Täydellistä ei ole se teksti, mihin ei voi enää mitään lisätä, vaan se, mistä ei voi enää ottaa mitään pois. Ymmärrä kiitollisuus. Ole nöyrä, kuulijasi ovat mestareita jossakin sellaisessa, josta sinulla on vain kalpea aavistus. Kukaan ei ole yksin mitään.

Tuossa oli tietysti listattuna paljon itsestäänselvyyksiä, mutta paljon myös täyttä asiaa, jota ei välttämättä tulisi ajatelleeksi. Itselleni kolahti monikin asia, mutta etenkin tuo, että tee lukijoista parempia ihmisiä. Miten usein sitä lukeekaan turhia blogitekstejä, jotka ovat kokoelma hajanaisia ajatuksia. Mikä on tekstin pääviesti? Hyvin usein kirjoittaja ei ole tätä ollenkaan miettinyt ja lähtökohtaisesti jo otsikkokin on mitäänsanomaton. On suoranaista oman ajan haaskausta lukea tällainen teksti ja siitä jää vain paha mieli. Itse pyrin tekemään jo otsikon niin kuvaavaksi, että se tavoittaa tekstin ydinviestin. Suunnittelupöydälleni on jäänytkin paljon tekstejä pelkästään vain siksi, että en koe niiden juurikaan auttavan tai ratkaisevan lukijoiden ongelmia. Jos tekstistäni on hyötyä nyt ja seuraavan viiden vuoden kuluttuakin, niin julkaisen sen. Muussa tapauksessa jätän aiheen vielä hautomaan. Maailma on jo niin täynnä kaikkea turhaa, että vähemmän on yleensä enemmän.

Jos joku lukija miettii vielä hyvää joululahjaa, niin Juhana Torkin Puhevalta käyttöön olisi varmasti kelpo lahja. Se pistää hetkeksi ajattelemaan ja pysähtymään. Ennen kaikkea se opettaa ja oppiminen on parempi lahja kuin mikään määrä turhaa tavaraa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti