6. elokuuta 2014

Pyörälenkki: Espoo-Inkoo-Espoo, 100 km

Heinäkuu on ollut poikkeuksellisen lämmin ja samanlainen kesäinen sää vain jatkuu ja jatkuu. Järven rannalla loikoilevat kesälomalaiset tästä tuskin valittavat, mutta ainakin itselleni kuumuus on jo vähän rasittavan rajoissa. Helle vetää jo osittain veteläksi, eikä liikkumaan oikein jaksa lähteä. Lenkille voisi lähteä korkeintaan aivan aamusta tai myöhään illasta, jos helteellä nyt ylipäänsä haluaa juosten hikeä vuodattaa ja itsensä näännyttää. Mieli vetäisi veden ääreen melomaan, mutta kun se aurinko vain paahtaa ja helottaa pilvettömältä taivaalta. Vesi heijastaa hyvin auringonsäteitä ja palaminen on tällöin lähes varmaa, ellei koko ajan jaksa lotrata aurinkorasvan kanssa. Ja itsehän en millään jaksaisi.

Hyvällä säällä ei kuitenkaan kehtaisi jäädä vain sisälle makoilemaan. Jos ei nyt lasketa aivan tukalinta keskipäivän hellettä, niin pyöräileminen kuitenkin onnistuu kuumemmallakin säällä ja liikuttaessa ilmavirta vilvoittaa ihanasti. Taukopaikoilla sitten hiki virtaa senkin edestä, jos on pyöräillyt lujaa ja ellei heti löydä jotain varjoisaa ja vähän tuulista paikkaa. Pyöräily on oikeasti sosiaalista liikuntaa, erilaisia ajotapahtumia järjestetään ympäri Suomea. Netin kautta voi halutessaan etsiä oman kylän ajoporukoita, missä ne kokoontuvat ja millaisia yhteislenkkejä järjestetään. Tietysti voi ajella ja treenata yksinäänkin, mutta ryhmässä ajamisen oppii vain ajamalla ryhmässä. Matkat pitenevät huomattavasti, kun peesistä saa apua ja maisemat vaihtuvat hyvässä seurassa.

Perheen miehet lähdössä yhteislenkille.


Kesän alussa olimme veljeni kanssa tehneet jo pyörälenkkin Porvooseen, joten tällä kertaa olikin tarkoituksena lähteä pääkaupunkiseudulta idän sijasta länteen päin. Saimme houkuteltua mukaan myös isäukon, jolle olin viime kesänä myynyt vanhan maantiepyöräni 500 euron hintaan. Isä on tuolla pyörällä jo muutaman työmatkan tänä kesänä taittanutkin, mutta mitään pitkää lenkkiä ei vielä alla ollut. Tämä huomioiden tarkoituksena olikin nyt avittaa häntä ajamaan ensimmäinen 100 kilometrin tasavauhtinen lenkki (pääseepä töissä kehuskelemaan) helpossa maastossa muutama ylimääräinen tauko pitäen, jos vauhti ja kunto sitä vaatii. 100 kilometriä voi ensialkuun tuntua pitkältä matkalta, jos on tottunut päivässä ajelemaan vain työmatkan edestakaisin. Leppoisasti ajaen se on kuitenkin vain nelisen tuntia ja jos peesaa koko matkan ajan, energiaa säästää entisestään. Tauot puolestaan pätkivät reissun hyvin pienempiin osuuksiin, jolloin 100 km reissu vastaisi ajallisesti hyvin vain kahta työmatkareissua edestakaisin. Ei kuulosta pahalta, eihän?

Suunnitelmana oli ajaa Helsingista länteen Kauklahden ja Kirkkonummen kautta Inkooseen. Inkoossa voisi piipahtaa vaikkapa Torpan tykit-sotilasmuseossa. Inkoon keskustasta löytyisi myös vierasvenesatama ja kauppoja, jos juomaa ja evästä tarvitsisi vaikka täydentää. Jokaiseen pyörään pakkasimme kaksi isoa juomapulloa vettä ja evääksi otimme banaania, pähkinä-rusina-sekoitusta, leipää ja suklaata. Normaalit pyöräilyreissueväät siis. Kyynärvarsiin, nenänpäähän, otsaan ja poskipäihin vähän aurinkorasvaa ja reissu pääsi alkamaan. Kauklahden ja Masalan jälkeen tarkoituksena oli mennä heti Jorvaksen kohdalta ajamaan isoa tietä Jorvaksentie/Länsiväylä länteen päin, mutta isoa ja tasaisen suoraa tietä pitkin on tylsä ajaa ja vastatuultakin oli, joten päätimme jatkaa paikoitellen huonoa tietä pitkin vielä Kirkkonummen keskustankin ohi. Tällä pätkällä riitti ainakin paljon pieniä mäkiä ja maisemassa oli kivasti vaihtelua. Viträsk-järven kohdalla olisi tehnyt mieli jäädä jopa valokuvaamaan, sen verran hienolta maisema näytti. Heti isolle tielle (Inkoon Rannikkotie) päästyämme pidimme huoltoaseman varjossa vähän pidemmän juomatauon. Aikaisemmalla mäkisellä pätkällä isä oli vähän jäänyt mäessä jälkeen, joten olimme joutuneet tiputtaneet hivenen vauhtia. Taukopaikalla häntä alkoikin mietityttämään sadan kilometrin polkeminen, noin 32 kilometriä poljettu ja vielä pitäisi jaksaa 68 kilometriä. Huh.

Blogin pitäjä uusissa pyöräilyvaatteissa taukoa pitämässä. Vaatteet Lidlistä (paita, housut ja sukat) noin 35 euroa, ei paha.

Lenkin loppuun vieminen alkoi vähän epäilyttämään, mutta yritimme veljen kanssa vakuutella, että seuraava pätkä on niin tasaista, että siinä ei tarvitse juurikaan polkea. Heti lähdettyämme huomasimmekin, että näin tosiaan oli. Vaikka hienoinen sivutuuli vähän hidastikin, tuntui että vauhdin eteen ei tarvitse tehdä yhtään töitä. Tie oli ihanan tasaista ja piennar todella leveä, jossa saattoi turvallisesti polkea vaikka rinnatusten. Tärinäraita erotti vielä pientareen autotiestä. Matka Inkooseen taittuikin erittäin nopeasti ja 26 km/h keskinopeuden pitäminen oli oikeastaan haastavaa siinä mielessä, että olisi tehnyt mieli tykittää paljon nopeammin. Nyt oikeastaan riitti, että vauhdin eteen vain nosteli jalkoja ja antoi niiden pyörittää kampia omalla painollaan.

Toisen vähän pidemmän tauon pidimme vasta Inkoossa Torpan tykkien luona. Pysähdyimme heti porttien jälkeen varjoon syömään eväitä, kun samalla pienellä venäläisaksentilla puhuva nainen tuli meitä kohti. Hän kyseli, millä asioilla olimme ja halusi 5 euron pääsymaksun. Siis mitä, nettisivuilla ei puhuttu pääsymaksusta yhtään mitään! Vastasimme olevamme vain ohikulkumatkalla. Vaikka itselläni olisikin ollut rahaa pääsymaksuun, niin en periaatteesta halua tuota maksaa, kun siitä ei missään (nettisivut tai facebook) ilmoitettu. Söimme siis vain eväämme ja lähdimme takaisinpäin. Vähän jäi harmittamaan, sillä olisin kyllä toisaalta halunnut tutustua esillä olevaan sotakalustoon. Mutta jos vastaanotto ja etenkin nettisivut (jotka ovat muuten varmaan paskimmat koskaan näkemäni) ovat näin huonosti toteutettu, niin ei mikään ihme, että turisteja saati meidän kaltaisia retkipyöräilijöitä ei sinne paljon eksy. Sääli, sillä potentiaalia kuitenkin varmaan olisi. Näin se homma ei todellakaan pyöri ja kiinnostavammat nettisivut väsäisi bloggerilla parissa tunnissa. Vaikuttaa jotenkin tyypilliseltä tavalta hoitaa mainostaminen näin, jossa varmaan museonpitäjän veljenpoika on yrittänyt räveltää jotain nettisivua kasaan jo 10 vuotta sitten ja se muka kelpaa vieläkin.

Tyydytään siis netin ihmeelliseen maailmaan ja sen tarjoamiin kuviin. Tällaista museossa siis olisi pitänyt olla. Wikipedian mukaan museolla on esillä noin 40 tykkiä (panssaritorjunta-, ilmatorjunta-, jalkaväki- ja laivastotykkejä), aseita, ajoneuvoja, univormuja, pienoismalleja, MI-8 kuljetushelikopteri ja muuta sotamateriaalia.

Museon esineistöä: Ferret Scout Car, 105mm laivatykki, Willys MB ja 45mm piiskatykki. Kuvan lähde: Wikipedia.

Keskellä MI-8 kuljetushelikopteri, kuvan lähde: Torpan tykit.

Lähdimme siis nopeasti takaisin samaa isoa tietä pitkin, jota olimme tulleetkin. Kotiin päin palattaessa oli vihdoinkin myötätuuli avittamassa matkantekoa ja vauhti olikin sen mukaista. Noin 62 kilometrin kohdalla Degerbyssä koukkasimme näkemällemme lentokentällä. Torbackan lentokenttä pienille lentokoneille olikin varmaan tämän reissun kohokohta, kun Torpan tykit jäi näkemättä. Lentokenttä on yksityinen, nurmipintainen ja vain ultrakevyille koneille tarkoitettu kenttä. Torbackassa on usein myös lennokkitoimintaa, josta sivun lopussa lyhyt Youtube video. Lyhyt juoma- ja evästauko menikin nopeasti koneita katsellessa, ihmetellessä ja kameralle poseeratessa.


Torbackan ultrakevyille lentokoneille tarkoitettu nurmikenttä.


Jääkö Alexander Stubbin hymy toiseksi häviten allekirjoittaneelle?

Päätimme lisätä vielä vauhtia vähän taukopaikan jälkeen, koska pyöräily sujui niin helposti ja kaikilla oli vielä voimia jäljellä. Tarkoituksena olisi ollut jatkaa Jorvaksentietä vielä Kirkkonummen ohi Kivenlahden sillalle asti, mutta pientareella Kirkkonummen kohdalla näkyi pyöräilykieltomerkki. Pahus, oli siis pakko siirtyä takaisin jo kertaalleen ajetulle ja huonokuntoisemmalle Vanhalle Rantatielle pyöräilemään kotia kohti. Oma mittarini näytti Espooseen päästessä jo sataa kilsaa, mutta veljen gps-laite ei valehdellut. Vielä reilu kilometri, niin satanen olisi pulkassa. Pakkohan sitä oli siis vielä muutama lisämäki käydä polkemassa ja kirittämässä ylös, jotta rajapyykki ylitetään ja jalat saataisiin oikein hapoille, hengitys pihisemään ja kirikisan voittaja selville.

Kotona mittari näytti matkaksi reilut 100 km, ajoajaksi tuli alle 4 tuntia ja keskinopeudeksi täten 25,7 km/h. Kolmeen pidempään ja kahteen vähän lyhyempään taukoon meni vajaa tunti aikaa. Ei todellakaan mitenkään huonosti ensi kertaa mukana olleelta isältämme. Toivottavasti tästä alkaa se innostus ja mielenkiinto polkea pidempiäkin matkoja. Kunnon ajohousut pitää tosin ensimmäiseksi hommata :) Tosimaantiepyöräilijä ei noissa housuissa kehtaisi polkea. Millaiset fiilikset itselläni oli reissun päätteeksi? Kiva reissu ja lentokoneet ovat aina hienoja. Satula tuntui vähän jo painavan ja hiertävän takapuolta, mutta muuten olo tuntui ihan hyvältä. Olisihan sitä voinut pidemmänkin reissun tehdä tai keskinopeutta vähän nostaa, mutta ehkä ensi kerralla. Illalla kotona vasta huomasin, että reidet olivat pahus vie palaneet auringossa. En ollut tajunnut laittaa niihin aurinkorasvaa, koska aina aikaisemmin olen polkenut pitempilahkeisilla pyöräilyhousuilla. Viisaampana sitten seuraavaan reissuun.


Lisää tietoa saa Garmin Connect-palvelusta.


Video lennokkitoiminnasta Torbackan lentokentällä





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti