30. heinäkuuta 2014

Osakesäästäjien Keskusliiton jäsenedut Nordnetissä


Eräs blogini naislukijoista lähetti kommentin, jossa vinkkasi, että minun kannattaisi harkita Osakesäästäjien Keskusliittoon liittymistä. Näin saisin kaupankäyntikulujani alemmaksi (Nordnetissä yhtä pykälää alemmalle tasolle, eli 7 euroa/kauppa) ja samalla muitakin hyviä vinkkejä Viisas Raha-lehden muodossa. Kuten olen joskus kirjoittanut Miksi osakesijoittaminen ei kiinnosta - Myyttejä sijoittamisesta-artikkelissa, sijoittajina miehet ovat usein liian itsevarmoja ja riskiä ottavia, mikä näkyy hätiköitynä kaupankäyntinä ja sitä kautta ainakin suurempina kaupankäyntikuluina. Itse pyrin välttämään turhaa kaupankäyntiä, mutta kuten Kaupankäyntikuluni ja niiden osuus salkusta-artikkeli kertoo, niin kyllä niitä toimeksiantoja silti kertyy ja osakkeet vaihtuvat salkusta. Ei mielestäni mitenkään paljon, mutta kuitenkin. Valehtelisin, jos siis väittäisin sijoitusstrategiani olevan vain Osta ja pidä-taktiikkaa. Tähän näkemykseen toki pyrin pitkällä aikavälillä.

Hyvä kommentti siis naislukijalta. Kertoessani kaupankäyntikuluistani, unohdin kuitenkin mainita, että olen jo muutaman vuoden ollut Osakesäästäjien Keskusliiton jäsen. Jäsenmaksu vuodelle 2014 oli 39 euroa (opiskelijajäsenyys 12 euroa), mitä tällä sitten saa ja miksi edut ovat mielestäni liittymisen (ja tämän artikkelin) arvoisia? Osakesäästäjien Keskusliitto tarjoaa tietysti monia etuja, mutta tässä keskityn nyt itselleni tärkeimpiin, eli pääosin jäsenetuihin Nordnet Pankissa. Kaikkien yhteistyökumppaneiden jäsenedut löydät tästä. Muista jäseneduista pitää erikseen mainita erilaiset kirjatarjoukset, joista Jukka Oksanharjun sijoituskirjoihin olen jopa itse tarttunut. Säästäväisempi henkilö olisi ostamisen sijaan lainannut ne kirjastosta, mutta pitäähän sitä uskottavuuden nimissä jotain sijoituskirjoja omaan kirjahyllyynkin vihdoin saada.


Osakesäästäjien Keskusliitto on valtakunnallinen osakkeenomistajien etujärjestö, jonka tarkoitus on edistää osakesäästämistä ja muuta yksityishenkilöiden varojen hallintaa. Liiton tärkeimmät tehtävät ovat edunvalvonta ja oikean tiedon välittäminen. Liiton tavoitteena on ajaa, kannustaa ja muokata suomalainen toimintaympäristö sijoittajille suotuisaksi. Tässä verotus on keskeisessä asemassa ja Osakesäästäjien verotavoitteena onkin muun muassa verotuksen neutraalius eri sijoituskohteiden välillä ja osinkojen uudelleensijoittaminen ilman veroseuraamuksia. Edunvalvontatyössään Osakesäästäjät on mukana tärkeissä sijoittajaa koskevissa lainsäädäntöä valmistelevissa elimissä, minkä lisäksi Osakesäästäjät esittää kannanottojaan erilaisista lainsäädäntöhankkeista ja on muutoinkin yhteydessä päättäjiin. Hyviä tavoitteita kaikki ja mitä isommalla joukolla näitä asioita ajetaan, sitä paremmin ääni kuuluu ja vaikutusmahdollisuudet kasvavat. Liiton jäsenmäärä onkin kehittynyt viime vuosina huimasti.

Osakesäästäjien Keskusliiton jäsenenä saat Nordnetin jäsenetuna Nordnet Kompassi -analyysikirjaston veloituksetta, arvo 20 eur/kk. Kompassi sisältää riippumattoman osaketutkimusyhtiö Inderesin analyysit yli 60 suomalaisesta yrityksestä. En itse juuri anna painoa analyytikoiden ennusteisiin, tavoitehintoihin ja suosituksiin, mutta tuleehan noita silloin tällöin silmäiltyä läpi vapaa-ajalla. Sijoituspäätöksiä en noiden tunnuslukujen, kommenttien tai suositusten pohjalta tee, mutta mieluummin näitä vessassa silti lukaisee, kuin Aku Ankkoja :) Suurin hyöty itselleni Osakesäästäjien jäsenenä on alentuneet kaupankäyntikulut Nordnetissa. Jäsenenä saan automaattisesti vähintään palkkiotason 3: min. 7 eur / 0,15 % / toteutunut toimeksianto. Jos en olisi jäsen, niin palkkiotason 4 kulut ovat 9 euroa / 0,2 % / toteutunut toimeksianto, kertoo Nordnetin kaupankäyntihinnasto.

Paljonko maksaisin sitten enemmän kaupankäyntikuluja, jos en olisi Osakesäästäjien jäsen? Aivan tarkkaa en osaa tuohon vastata. Keskiarvoisesti teen kuitenkin kauppaa noin joka kolmas kuukausi ja tällöin toimeksiantoja tapahtuu muutama kappale. Palkkiotaso nousee väliaikaisesti kauppoja seuraavana kuukautena tasolla 3 ja laskee taas seuraavassa kuussa tasolle 4, kun kauppoja olisi taas tarkoitus tehdä. Palkkiotasoni on siis yleensä aina tasolla 4. Kaupankäyntikuluni ja niiden osuus salkusta-artikkelin mukaan voidaan haarukoida, että jos vuodessa käydään kauppaa 40 000 eurolla ja kaupankäyntikuluissa säästää 0,05 %, niin säästö on 20 euroa (40 000 e * (0,0002-0,00015) = 20 e). Vaihtoehtoisesti voidaan myös laskea toimeksiantojen kautta, joita on noin 11 vuodessa. Tällöin säästö näyttää olevan 11*(9 euroa - 7 euroa ) = 11*2 euroa = 22 euroa. Mitä enemmän käyt harvaa kauppaa, sitä isompi säästösi on. Pohjoismaihin ja Eurooppaan sijoittava säästää myös enemmän, koska prosenttiyksiköiden erotus palkkiotasoissa on jopa 0,1 % (Eurooppa) ja 0,07 % (Pohjoismaat). Esimerkiksi itse sijoitan silloin tällöin Saksan pörssiin, jolloin säästö on jo tuplat kotimaan säästöön verrattuna.

Okei, säästän siis noin 20-30 euroa pelkissä kaupankäyntikuluissa, kun olen Osakesäästäjien Keskusliiton jäsen. Jäsenmaksu vuodelle 2014 oli 39 euroa, joten vielä jäsenyys ei siis rahallisesti kannattaisi. Pitää kuitenkin huomioida, että jäsenyys on verovähennyskelpoinen. Veroilmoitus ja veronpalautus-jutussani kerroin, mitä vähennyksistä hyötyy ja listasin, mitä vähennyksiä pääomatuloista voi tehdä. Osakesäästäjien Keskusliiton jäsenmaksu 39 euroa on kokonaan verovähennyskelpoinen pääomatuloista, joten hyöty on pääomatuloveroprosentin suuruinen, eli 30 % 39 eurosta = 11,7 euroa. Kaupankäyntikulut ja verovähennys huomioiden säästö on siis luokkaa 31,7-41,70 euroa, joka näyttäisi jo kattavan jäsenmaksun. Tähän kannattaa vielä laskea päälle Viisas Raha-lehden numerot (10 numeroa vuodessa), joista ainakin itse pidän. Lehti on mielenkiintoinen ja hyödyllinen sijoittamista käsittelevä aikakauslehti. Päälle tietysti muut edut ja se, että olet omalta osaltasi tukemassa suomalaisten sijoittajien oikeuksia ja edunvalvontaa.

Saadaksesi edut käyttöösi, toimita kopio vuoden 2014 Oakesäästäjien Keskusliiton jäsenmaksusta Nordnetin asiakaspalveluun, joka kytkee edut päälle. Voit tarkistaa kytketyn jäsenetusi kirjautumalla Nordnetin palveluun.  Kohdassa Salkku > Asetukset, palkkioluokassasi lukee tällöin special, eikä Taso 1–4, jolloin etu ei ole vielä käytössäsi. Ja huomatkaa, opiskelijajäsenyyden hinta on vain 12 euroa (sisältää Viisas Raha -lehden pdf-versiona, muut edut samoja). Tämä ainakin kannattaa jo pienemmilläkin kaupankäyntimäärillä.



4 kommenttia:

  1. Hyvä kirjoitus!

    Huomasin itsekin juuri samat edut nordnetissä. Ovatko ne aivan uudet vai enkö ole aiemmin niitä huomannut? Pitääpä liittyä jäseneksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä nuo Nordnetin edut Osakesäästäjille ovat aikaisempinakin vuosina olleet voimassa.

      Poista
  2. Moi!
    Laskin miten itselläni olisi mennyt välityspalkkiot, sillä minulle on monesti soitettu ja kaupattu kyseisen liiton jäsenyyttä. Viimeisen vuoden aikana olen tehnyt yhteensä 16 kauppaa. Laskin että kaupoista 3 on mennyt Nordnetin suurimpaan palkkioluokkaan, eli olisin jäsenyyden avulla säästänyt 6 euroa. Vaikka taktiikkani on pääsääntöisesti melko passiivinen, niin silti tuolla kauppamäärällä monesti on edellisen kuun aikana vähintään yksi kauppa, jolloin palkkio menee automaattisesti tuohon 7 euroon. Riippuu toki ihmisestä, mutta verovähennyksistä huolimatta ei ole minulle vielä kannattavaa hankkia jäsenyyttä.
    t.Tarkan markan mies

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos verovähennykset ja palkkiot eivät vielä kannata, niin asiaa voi miettiä myös toiselta kannalta. Jos lehtien tiedon avulla saa yhdenkin hyvän idean, säästö- tai sijoitusvinkin, niin jäsenyys on jo kannattavaa.

      Poista