14. tammikuuta 2014

Sotshin olympialaiset - Putinin omituiset ja korruptoituneet olympialaiset

Sotshin talvikisat lähestyvät helmikuussa 6. - 23.2.2014 ja kansa janoaa mitaleja sekä menestystä. Olympialaiset ovat urheilun suola ja ne herättävät paljon tunteita sekä odotuksia. Niissä liikkuu myös paljon rahaa ja raha tuo mukanaan muun muassa korruptiota ja vääryyttä. Ulkolinja: Putinin olympialaiset (katso Yle Areenasta olympialaisiin asti) on erittäin mielenkiintoinen dokumentti tästä talvikisoihin valmistautumisesta ja huikeasta rakennusurakasta. Välillä dokumenttia katsoessa ihan puistattaa ja pistää vihaksi, miten tämä kaikki voi olla mahdollista.

Korruptio ja tapahtuneet vääryydet ovat sitä luokkaa, että niitä ei voi edes uskoa todeksi. Siksi niistä ei ole juuri mitään puhuttukaan. Brittiläinen sanomalehti The Telegraph on kertonut, että dokumentin tuottajalle Simone Baumannille tarjottiin yli 700 000:ta euroa (noin kaksi kertaa elokuvan tuotantokulujen verran), jotta dokumenttia ei esitettäisi. Helsingin sanomat kertoo, että kansainvälinen olympiakomitea raivostui paljastuksista jo etukäteen ja kielsi olympia-sanan käytön elokuvan nimessä. Alkuperäinen dokumentin nimi onkin siksi Putin's Games. Dokumentti sai maailman ensi-iltansa marraskuussa Amsterdamin Idfa-dokumenttielokuvafestivaalilla. Dokumenttia on kuvattu kaksi ja puoli vuotta. Dokumentin tekijä Alexander Gentelev on aikaisemmin tehnyt dokumenttia muun muassa venäläisistä mafiosoista.

"Mafiadokumentti oli helpompi tehdä. Rikolliset pitävät lupauksensa ja antavat haastatteluita, mutta Venäjällä viranomaiset juoksevat kameroita karkuun", kertoo tekijä.
Sotshin keskusareena. Kuva Yle

Talviolympialaiset pidetään siis Venäjän Sotshissa, joka sijaitsee Mustanmeren rannalla. Tilanteen tekee hulluksi ja oudoksi se, että ilmasto on subtrooppinen. Se on yksi Venäjän harvoista alueista, jossa lunta ei sada. Ulkolinjan dokumentissa ihmetelläänkin, kuinka presidentti Putin sai kisat alun alkaen Venäjälle ja kuinka ne saadaan rakennettua paikkaan, jossa ei ollut valmiina yhtään olympialaisiin soveltuvaa kisapaikkaa. Venäjää vastaan kisasi muun muassa Itävallan Salzburg, jolla tapahtuman suorituspaikat olivat jo lähestulkoon valmiita, ja täten vaikutukset luonnolle ja ihmisille ympärillä olisivat olleet erittäin vähäiset. Presidentti Vladimir Putinin johtaman tiukan lobbauksen seurauksena Sotshi valittiin kuitenkin talviolympialaisten isäntäkaupungiksi. Putin lupasi, että Venäjä sijoittaa niihin 12 miljardia dollaria, mikä on moninkertainen määrä siihen nähden, mitä talvikisat ovat viime aikoina maksaneet.

"Putin on hallinnut koko hanketta henkilökohtaisesti alusta asti. Sotshista on tullut hänen suosikkipaikkansa, jossa hän viettää enemmän aikaa kuin Kremlissä. Putin pitää siellä jopa kokouksiaan Moskovan sijasta", kertoo dokumentin tekijä.

Dokumentti kertoo karuja asioita hurjaksi riistäytyneestä korruptiosta, joka on paisuttanut olympialaisten kustannukset käsittämättömiin mittoihin. Tämän takia Sotshin olympialaisissa rikotaankin ennätyksiä jo etukäteen. Yleensä olympialaiset ovat maksaneet isäntäkaupungille pari miljardia dollaria (Vancouver 2010, Lontoo 2012). Suurta osaa niistäkin on pidetty ylimitoitettuna. Sotshin kustannukset ovat kuitenkin nousseet jo 50 miljardiin dollariin, siis 25-kertaisiksi tavalliseen nähden. Jotain suhteellisuudentajua tähän antaa se, että Suomen valtion budjetti vuodelle 2014 on noin 54 miljardia euroa.

Hanketta on pitänyt salamyhkäisesti käsissään Olimpstroi-yhtymä, jossa pelkästään autonkuljettajiakin on enemmän, kuin muissa vastaavissa hankkeissa yhteensä ihmisiä. Urakat on jaettu sulle mulle -periaatteella ja johtoa on vaihdettu useammin kuin sukkia, koska linnatuomiot olisivat taattuja. Urakkahintoihin on pumpattu valtavasti ilmaa ja siitä huolimatta rakennustyöt ovat aikataulusta jäljessä. Byrokraatteja ja poliitikkoja on lahjottu tolkuttomasti urakoita vastaan. Jos et hyväksy lahjontaa, olet ulkona projektista. Käytännössä kaikki kisapaikat piti rakentaa nollasta. Lisäksi päälle tulivat jättimäiset tie- ja ratahankkeet. Esimerkiksi eräs tie tuli niin kalliiksi, että halvemmalla olisi päässyt, jos se olisi päällystetty puhtaalla kullalla. Paikalliset asukkaat jopa väittävät, että kaikki rakennettu infra ei olisi ollut edes välttämätöntä, vaan  pelkän olemassa olevan tien levennys olisi jo riittänyt. Koko kisan alkuperäisen 12 miljardin dollarin kustannuslaskelman väitetään nyt nousseen jo 50 miljardiin dollariin. Todennäköisesti summa on vieläkin tätä enemmän. Kukaan ei oikeastaan tiedä, saati sitten suostu kertomaan tarkkaa summaa.

Vaikka kisoja ei itse Sotshin kaupungissa sanottavasti järjestetäkään (koska siellä ei siis ole lunta, vaan sitä on ylempänä vuorilla), on teiden ja pilvenpiirtäjien alta pakkolunastettu kymmenien tuhansien asukkaiden kodit ja tontit. Usein vailla mitään kunnon korvausta. Dokumentissa haastateltiinkin lukuisia asunnottomiksi jääneitä perheitä. Paikallisia asukkaita on kohdeltu todella kaltoin. Tämän mahdollistaa Venäjällä pikavauhtia säädetty Olympialaki joka mahdollistaa nopeat pakkolunastukset. Toimeenpanosta ei voi edes valittaa. Sadoilta ihmisiltä on siis viety maat ja talot vääryydellä ja väki on joutunut evakkoon kuka mihinkin. Ohjelmassa näytetään myös miten koko Sotshin kaunis lomakohde on muutamassa vuodessa muuttunut karmeaksi rakennustyömaaksi ja kaatopaikaksi.

Olympiakylää rakennettaessa on tuhottu luonnonsuojelualuetta ja jokia. Alueet, joille rakennetaan, sopivat siihen tarkoitukseen muutenkin mahdollisimman huonosti. Suurimmat stadionit on rakennettu vajottavalle suomaalle, joka ei aiemmin kelvannut edes Stalinin lentokentäksi. Esimerkiksi hiihtomäet on rakennettu maanvyöryille erittäin alttiisiin paikkoihin. Tämä merkitsee, että vaikka rakennelmat kisojen ajan kestäisivätkin, niillä tuskin on asiantuntijoiden mukaan myöhemmin enää käyttöä. Rakennelmat tulevat vajoamaan ja kallistumaan käyttökelvottomiksi ja niiden myöhempi ylläpitäminen ja korjaaminen maksaisi luultavasti maltaita.

Miksi Venäjän talvikisat sitten pidetään pienellä, subtrooppisella rantakaistaleella, vaikka suuressa maassa ei todellakaan ole pulaa pinta-alasta, kylmästä säästä ja lumesta? Suuruudenhulluutta, totaalista tyhmyyttä, välinpitämättömyyttä vai mitä? Jotkin henkilöt halusivat ehkä rikastua poikkeuslain ja korruption kustannuksella? Ehkäpä kaikkea tätä, kuka tietää? Voihan kyseinen dokumenttikin vähän kärjistää ja ehkäpä jopa liioitella asioita, virheitäkin siinä voi tietysti olla.

"Koko juttu tuntuu mielipuoliselta farssilta", dokumentin tekijä Gentelev toteaa. 

Urheiluhullukin kadottaa dokumenttia katsoessa intonsa kisojen seuraamiseen. Ehkä tulevien Olympialaisten kieltäminen tämän takia olisi liioittelua, mutta pitäisikö asettaa kansainvälisiä sääntöjä ja ehtoja, jotka estäisivät tällaiset totaaliset ylilyönnit? Jos olisin kansainvälisen olympiakomitean (KOK) jäsen, joka myönsi 2014 talviolympialaiset Venäjälle, niin häpeäisin suunnattomasti. Jos taas olisin Venäjän korruptoitunut virkamies, niin... no jätän sanomatta. Ainakin olisin rikas ;) Toivottavasti syylliset tähän farssiin joskus löydetään, tai se edes myönnetään epäonnistuminen. Epäilen kuitenkin vahvasti.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti